Yksityistunnit

Kiippareita edessä ja kuvan takana. Vasemmalla pöytä, jonka päällä kaksi näyttöä ja soitin. Taka-alalla yksi kaiutin

Yksityistunnit

Tarjoamme yksilöllistä pianonsoiton opetusta sekä räätälöityä perehdytystä studiotyöskentelyyn, musiikin tekemiseen ja tuotantoon. Olit sitten aloittelija tai kokenut muusikko, tunnit mukautetaan tavoitteidesi, taitotasosi ja musiikillisien kiinnostuksen kohteidesi mukaan.

Saat meiltä käytännönläheistä ohjausta, selkeitä harjoituksia ja tukea oman soundin kehittämiseen – turvallisesti, rennosti ja inspiroivassa ympäristössä.

Opettaja – Samu Salo

Olen opiskellut klassista pianon soittoa Imatran musiikkiopistolla, sekä valmistunut Jyväskylän Konservatoriosta pop/jazz pianistiksi vuonna 2020. Tällähetkellä työskentelen keikkailevana muusikkona, ääniteknikkona sekä tuottajana.

Olen kärsivällinen ja joustava, ja otan opetuksessani isosti huomioon oppilaan toiveet ja kiinnostuksen kohteet. Hyvällä kommunikaatiolla on iso rooli parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi, ja toivonkin että uskallat rohkeasti kertoa ajatuksistasi ja toiveistasi, että saadaan opetuksesta isoin mahdollinen hyöty irti.

Suunnittelen tuntien sisällön kaikille yksilöllisesti, halusit sitten oppia soittamaan suosikki kappaleitasi pianolla, tai esimerkiksi kehittää soittotekniikkaasi.

Ensimmäisellä tunnilla käydään läpi mitä haluaisit oppia sekä katsotaan vähän taitotasoa, niin osaan suunnitella seuraavien tuntien sisällön sen mukaisesti, millaiselle opetukselle on tarvetta ja kiinnostusta.

Ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa!

Asiakaspalautteita

Samu on aivan mielettömän ammattitaitoinen henkilö! Hänen pitkät hermonsa sopisivat loistavasti opettajan tehtäviin, myöskin hän kykenee antamaan rakentavaa palautetta sekä korjaamaan pieniäkin virheitä positiivisella asenteella.

Samu on yritteliäs, ahkera ja musikaalinen, monen instrumentin hallitseva, valo- ja äänitekniikan sekä musiikkituotannon ammattilainen.

Olen Samun kanssa opiskellut pianonsoittoa noin vuoden ja olen kehittynyt huikeasti! Osasin vuosi sitten muutaman soinnun ja nyt menee jo kokonaisia biisejä.

Ota yhteyttä